Maisteri

Taipaleen kylässä tapahtui syksyllä ihme. Tämä ihme oli suunnattu lähinnä naisille. Kyläkouluun saatiin nimittäin uusi opettaja. Miesopettaja.

Kun kaksiopettajaisen koulun vanhempi lehtori oli jäänyt eläkkeelle, pelkona oli, ettei kyläkouluun löytyisi enää uutta pätevää opettajaa. Toisin kuitenkin kävi. Tuli nuori Maisteri, jolla oli olkipaalin värinen tukka ja kahvinpapuja muistuttavat silmät. Korvat vähän höröttivät, mutta se annettiin hiljaisella sopimuksella anteeksi, sillä Maisterin leveät hartiat, piukeat reidet ja hurmaava hymy korvasivat pienet puutteet.

Aikaisemmin koulukuljetukset oli kylässä hoidettu lähinnä perheiden miesvoimin, mutta uuden Maisterin myötä keltaisen puukoulun edustalla alkoi aamuisin ennennäkemätön aamuäreiden kakaroiden ja puuteroitujen äitien ralli. Erityistä ruuhkaa koulun pihalla oli silloin, kun koululla oli myyjäiset. Äidit leipoivat kilvan pikkusuolaista myyntiin ja kiikuttivat leipomuksensa aamuhämärissä aina opettajainhuoneeseen asti. Ja kaikille naisille Maisterilla riitti muutama kaunis sana ja paljon ystävällisyyttä. Se punehdutti äitien kasvoja vielä kotimatkallakin.

Maisterista suosio kypsien naisten keskuudessa tuntui makealle luihujen vegaaniopiskelijaneitosten kanssa vietettyjen vuosien jälkeen. Kyllä kunnon voisilmäpulla aina kasvissörsselit voittaa, tuumaili Maisteri.

Koulun myyjäisistä kertyneet tulot olivat edellisvuosia runsaammat. Siksi koulun vuotuinen retki tehtiinkin tänä vuonna takametsän kelkkamäen sijasta isompaan laskettelurinteeseen. Linja-autoon varoja ei sentään tuhlattu, vaan matkaan lähdettiin omilla autoilla. Isiä ei reissulle huolittu, vaan juuri tänä talvena olivat kaikki äidit päättäneet opetella laskettelemaan.

Kun oltiin lähdössä matkaan, yksi paikka Maisterin punaisessa Toyotassa jäi vapaaksi. Auton vieressä syntyi melkoinen tappelu, kun naiset yrittivät yhtaikaa tukkia Toyotan takapenkille oppilaiden väliin. Nopein oli Sinkovaaran Kaisu, joka sumeilematta käytti hyväkseen pientä kokoaan ja kuntosalilla treenattuja käsivarsiaan. Muiden äitien pettymys oli melkoinen mutta sentään tasapuolinen.

Onneksi itse laskettelumatka meni hyvin. Maisteri jakeli rinteessä tasapuolisesti kehuja naisten taitojen kehittymisestä. Äidit tirskuivat ja mukavaa oli. Myös jälkikasvu selvisi reissusta hengissä – sen äidit panivat huojentuneina merkille, kun illalla palailtiin rinteestä autoille.

Sen verran Sinkovaaran Kaisu matkasta etulyöntiasemaa sai, että Maisteri alkoi käydä Kaisun kanssa yhdessä kirkonkylän punttisalilla. Miten tuo etumatka oli hankittu, sitä ei kukaan tarkalleen tiennyt, mutta muita se harmitti. Äitien leipomisinnostus alkoi laantua, ja laskettelusta siirryttiin takaisin murtomaahiihtoon. Sikäli naisten seikkailut olivat kuitenkin ajoittuneet oikeaan ajankohtaan, että elettiin vuotta, jolloin televisiosta tuli lähes tauotta urheilua.

Maisteria myyjäisleivonnaisten väheneminen ihmetytti. Ehkä sitten kevätjuhlassa tulee muistamisia, Maisteri ajatteli. Mutta ei. Tuli vain yksi kortti, jossa kiiteltiin siitä, että maisteri oli hoitanut kuntoon erään oppilaan marsun, jolla oli jalka katkennut.

Kun elokuun 10. päivä seuraavan kerran koitti, koulun eteen parkkeerasi auto, josta nousi nutturapäinen, eläkeikää lähestyvä tiukkailmeinen nainen. Kun kyläläiset saivat nähdä uuden opettajan, äidit huokaisivat syvään. Oliko kyseessä pettymyksen vai helpotuksen huokaus, siitä ei ole tarkkaa tietoa.